Koulutuspalvelut

Tarkkana sielä! Nyt on kyse laadusta!

Yrityksessämme toimii pedagogisen koulutuksen saanut henkilö, jonka toimesta kykenemme tarjoamaan monenlaisia koulutuksia asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti räätälöityinä.

Suosittuja ovat ollet mm. hitsaajien laatukoulutukset, suunnittelupuolen henkilöstön koulutukset NDT-tekniikoista sekä mm. työnjohdolle suunnatut koulutukset, joissa perehdytään testaustyön tilaukseen, rajoitteisiin ja esivalmisteluun.

Olemme järjestäneet lukuisia koulutuksia myös oppilaitosten kanssa yhteystyössä, jolloin esim. tulevia hitsaajia tai insinöörejä perehdytetään NDT-tarkastuksiin tai vaikkapa hitsauksen virheisiin.

Voimme tarjota myös erilaisia projektikohtaisia koulutuspalveluita, esim. konepajalaadun nostamisen yhteydessä, ASME-projekteissa tai perinteiseen IIW-luokiteltuihin tuotteisiin liittyen.

Koulutuksien kestot vaihtelevat muutamista tunneista, aina kokonaisiin päivän-parin mittaisiin koulutusjaksoihin. Pyrimme toteuttamaan koulutukset aina siten, että niiden lomassa keskustellaan ja suoritetaan käytännön harjoitustöitä -jolloin opiskeleminen on mielekästä ja motivoivaa myös aikuisille, ja heille, jotka eivät ole koulun penkissä istuneet enää vuosiin.